sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pitää välillä neulomisen sijaan askarrella kortteja, ettei ihan "uraudu".
Tein ns. eläkelläissukat sukulaismiehelle. Olen havainnut, että tietyn neuleohjesivuston käsialat on minun käsialaan verrattuna aina liian isoja. Tämäkin on naisen sukan ohjeen mukaan ja näinkin reilu! Jäi tuosta pari riviäkin kyllä tekemättä. Jos sitä tekis omalle isukille sitten saman mallin mukaan saapassukat ja kaikki rivit :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Olin iältäni varmaan seitsemän tai kahdeksan, kun mummoni opetti mut neulomaan. Neuloin sellaisen harmaan suorakaiteen muotoisen "pannulapun" johon "kirjoin" ompelulangalla paistinpannun. Luomusta koskaan käytetty, jonnekkin vain katosi. Mutta siitä se alkoi. Ala-asteella neuloin keltaiset sukat, joista tuli ukkovarvaskin läpi, kun oli niin löysää. En luovuttanut ja yläasteella neuloin ensimmäisen villapaitani.
Kaikenmoista olen halunut kokeilla. Ryijyä en ole tilanpuutteen vuoksi koskaan tehnyt. Makuuhuonettamme koristaa nyt ystävältä saatu ryijy eli ei mitään kiirettä.

Tyttäriä minulle on kertynyt kaksi, eikä kumpikaan ole ollut rättikässässä. Mutta muunlainen tekeminen on kiinnostanut, piirtäminen ja askarteleminen. Ovat he molemmat joskus pipon virkanneet itselleen. Poikakin on intohimoinen piirtäjä ja valokuvaaja. Jos sitä jotain on siirtynyt omille lapsillekkin. Tulevaisuus näyttää mitä nuorimmaisten kohdalle on varattu.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Työmies tarvitsee työmiehensukat.
kkhhhghhhgsiusössgs-ssgvsdddlsolsososodkdokfkfokfkfkfikffkfkkffkfkjffki9fifffiffkiififkiiiiiiiiikfikikikkiklssllsllsslododododdododiuuuuuuuuuuuuuuuuu888888uuiiiiiiiii Hmmmm... Isoveli on käynyt välillä kirjoittamassa äidin puolesta blogia ;) Siis, tässä isännän tilaamat huopalapaset. Kyllä tuppas ukkoa vähän naurattamaan, kun näki ensimmäisen, pesemättömän version.
Isoveli hukkasi sukkansa päiväkotiin ja toivoi mustia angrybird sukkia. Ja minähän neuloin. Päiväkotiin mennessä totesi, että tossut on jäänyt kotiin eli villasukkia pitää pitää jalassa myös sisällä.
Pussukan ompelin joululahjaksi, mutta saaja pitikin enempi edellisenä vuonna saamastaan meikkipussista. Niinpä otin tämän itselleni neulepussiksi. Kulkee neuleet sievästi töissä mukana.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Olen pikkutytöstä asti aina jotain väsännyt. Ommellut, neulonut ja muuten askarrellut. Ajattelin kaiken sen pikku puuhastelun lisäksi vielä tällaista blogiakin kokeilla. Ja kuvia omista touhuistani lisätä.